alkuun

Erica varmistaa hätäpuheluun vastaamisen

Kansalaisten tarvitsema apu löytää perille entistä tehokkaammin ja oikeassa muodossa, kun uusi hätäkeskusjärjestelmä Erica otetaan käyttöön.
Hätäilmoitukset turvallisuus

Hätäkeskusten toiminta tehostuu, kun uusi keskitetty tietojärjestelmä Erica otetaan käyttöön kevään 2018 aikana. Jatkossa hätäkeskukset kykenevät tukemaan toisiaan ruuhkatilanteissa ja poikkeusoloissa.

”Järjestelmä on nyt massatestauksessa, jossa koetellaan sen toimivuutta ja suorituskykyä isoilla datamäärillä. Sen jälkeen on vuorossa järjestelmä- ja hyväksymistestaukset. Tositoimiin Erica saadaan ensi keväänä”, sanoo projektipäällikkö Mika Taavitsainen Hätäkeskuslaitokselta.

Kasvokuva haastatellusta Mika Taavitsaisesta.
Mika Taavitsainen

Menossa on myös loppukäyttäjien eli hätäkeskuspäivystäjien koulutus. Erica tukee nimenomaan heidän työtään.

”Järjestelmä palvelee työn tekemisen näkökulmasta. Ericaan on integroitu riskinarviota varten työkalu, joka sisältää viranomaisten riskinarviointiohjeet. Työkalun kautta järjestelmään on mahdollista kirjata hätäilmoituksen käsittelyssä saatua informaatiota. Tallennettu tieto voidaan välittää kentän viranomaisille.”

Apua hädässä nopeasti ja tarkasti

Tärkeintä kaikessa toiminnassa tietenkin on, että loppuasiakas – ihminen, jolla on hätä – saa avun nopeasti, tarkasti ja oikeassa muodossa.

”Ilmoittajalle voidaan kertoa hyvin nopeasti, että pyyntö on vastaanotettu”, Taavitsainen lupaa.

Hätäkeskuspäivystäjä istuu päätteensä edessä.
Jos lähin hätäkeskus on ruuhkautunut, Erica-järjestelmä ohjaa puhelun toiseen hätäkeskukseen.

Aiempaa nopeamman reagoinnin mahdollistaa muun muassa se, että jos lähin hätäkeskus on ruuhkautunut tai ei jostain syystä kykene vastaamaan, Erica ohjaa puhelun toiseen hätäkeskukseen. Viesti kulkee, ja joku ottaa aina kopin.

”Voimme verkottuneessa järjestelmässä määritellä sen, miten ja minne ilmoituksia ohjataan. Toiminto saadaan kytkettyä tarvittaessa päältä poiskin.”

Uusi tietojärjestelmä parantaa myös sijaintitietojen saamista. Paikannusmenetelmästä riippuen hätäkeskus voi paikantaa ilmoittajan sijainnin parhaimmillaan jopa metrin tarkkuudella.

”Tämän myötä saadaan parhaiten käyttöön lähellä olevat viranomaisresurssit, kuten poliisi, paloautot tai ambulanssit. Jos samalta alueelta tulee paljon ilmoituksia, päivystäjällä on hyvä kuva tapahtumista ja siitä, onko kyse ehkä samasta tapahtumasta.”

Hätäkeskusverkostoa on viime vuosien uudistuksissa muokattu. Suomessa on nykyään kuusi hätäkeskusta: Keravalla, Turussa, Porissa, Vaasassa, Kuopiossa ja Oulussa.

Virve ja Erica integroitu toisiinsa

Erican hälytykset, tehtävien seuranta ja tietoa välittävät viestit kulkevat Virve-verkossa. Vuosittain Virven kautta kulkee noin miljoona hälytystehtävää.

”Nyt testausvaiheessa on tärkeää varmistaa, että Erican Virve-integraatio toimii suunnitellusti. Pilotti- ja testivaiheen havainnot ovat tärkeitä, jotta järjestelmä saadaan otettua käyttöön hallitusti”, sanoo Erillisverkkojen palvelupäällikkö Harri Virtanen.

Erillisverkkojen palvelupäällikkö Harri Virtanen.
Harri Virtanen

”Järjestelmästä, jota käytetään monitoimijaympäristössä, on varmistettava jokainen osa-alue. Mitään ei saa jäädä arvailujen varaan. Yhteistyö on sujunut varsin hyvin, koska jokainen ymmärtää, että turvallisuutta tehdään yhdessä.”

Erican toimittaja on suomalainen Insta DefSec, ja tietojärjestelmä on ainutlaatuinen maailmankin mittakaavassa. Missään muualla ei ole näin laajaa, kaikki käyttäjät kattavaa järjestelmää. Samassa järjestelmässä ovat Hätäkeskuslaitoksen lisäksi poliisi, pelastustoimi, ensihoito, sosiaalitoimi, meripelastus ja Rajavartiolaitos.

”Meillä yhteistyö ja tiedonkulku viranomaisten välillä toimivat erinomaisen hyvin”, Hätäkeskuslaitoksen Taavitsainen sanoo.