alkuun

Ilkka Salmi: ”Suomi on edelläkävijä”

”Hyvin toimivan viranomaisverkkonsa ansiosta Suomi on ollut globaalisti verrattuna huimasti monia maita edellä”, sisäministeriön kansliapäällikkö Ilkka Salmi sanoo.
kokonaisturvallisuus turvallisuuskriittiset palvelut viranomaisviestintä

Turvallisuusnäkökulma on viranomaisverkkokeskustelussa olennaisen tärkeä, korostaa Suojelupoliisin päällikkönä vuosina 2007–2011 toiminut Ilkka Salmi. Myös EU:n turvallisuus- ja tiedusteluanalyysikeskuksen johtotehtävissä työskennellyt Salmi vertaa Suomen tilannetta muihin maihin ja pitää sitä poikkeuksellisena.

”On harvinaista, että yhteistyö ja viestintä toimivat viranomaisten välillä niin hyvin, kuin ne toimivat Suomessa. On meidän etumme, että pienessä maassa tuemme toisiamme ja toimimme yhdessä sen sijaan että kilpailisimme. Rahasta puhuttaessa pitäisi ymmärtää priorisoida näin keskeistä asiaa: viestintä on olennainen osa turvallisuusalan toimijoiden sujuvaa yhteistyötä”, Salmi sanoo.

Hän muistuttaa, että ihan tavallisessa arjessakin syntyy häiriötilanteita, joissa kansalaisten turvallisuus täytyy varmistaa.

”Iso liikenneonnettomuus tai sähkökatko voivat tarvita poliisin ja pelastuslaitoksen lisäksi vaikkapa Rajavartiolaitoksen tai kolmannen sektorin toimintaa. Meillä on hyvät valmiudet siihen, kunhan häiriötön viestintä varmistetaan nykyajan teknologian edellyttämällä tavalla”, Ilkka Salmi sanoo.