alkuun

Kaapelien yhteisnäyttöpalvelusta hyötyvät kaikki

Johtojen omistajat ja kaivutöiden urakoitsijat saavat informaatiota kaapelien sijainnista Johtotiedon palvelusta.

Kaivutöitä tekevä on vastuussa maahan sijoitetun kaapelin tai muun linjan mahdollisesta katkeamisesta. Johdonomistajan on puolestaan pyynnöstä ja omalla kustannuksellaan tarvittaessa näytettävä urakoitsijalle linjansa sijainti maastossa.

Erillisverkkojen Johtotiedon kartta-aineisto riittää useimmiten kertomaan ojaa kaivavalle urakoitsijalle, missä maanalaiset kaapelit kulkevat. Eräissä tapauksissa kaapelin omistaja on kuitenkin määritellyt, että tehtävään erikoistuneen ja asianmukaisesti varustetun näyttäjän tulee osoittaa paikan päällä sen sijainti.

”Tällaisia ovat esimerkiksi tärkeät tietoliikennekaapelit ja korkeajännitteiset voimajohdot. Mutta myös muiden johtojen näyttö voi olla perusteltua”, sanoo Johtotiedon toimitusjohtaja Petri Nuutinen.

”Vaikka esimerkiksi 1990-luvulla rakennetun johtolinjan sijainti olisi ilmaistu GPS-koordinaateilla, teknologia oli siihen aikaan niin kehittymätöntä, että linjan todellinen sijainti saattoi heittää useita metrejä karttakuvaan verrattuna.”

Maamerkeistä ja muista muistikuvista ei myöskään ole apua, sillä taloja puretaan ja rakennetaan, tielinjoja oiotaan ja metsiä kaadetaan.

Kaapelinnäyttäjä merkitsee kaapelin paikan.
Kaapelinnäyttäjä on erikoisammattilainen, joka osoittaa kaapelin sijainnin paikan päällä.

”Näyttäjä on joko yrityksen omaa henkilökuntaa tai yhä useammin yrityksestä, jolle johdonomistaja on ulkoistanut tehtävän. Hänellä on käytössään paras karttatieto sekä kaapelitutkalaitteisto. Johdonomistajan velvollisuus on toimittaa näyttäjä paikalle viimeistään kolmantena arkipäivänä näyttöpyynnöstä.”Näyttäjää tarvitaan paikalle näppituntumalta arvioiden yhdellä työmaalla viidestä. Nuutinen muistuttaa, että tässä on suuria alueellisia ja yrityksien välisiä heittoja.

”Näyttäjän avulla estetään onnettomuudet ja vauriot, joita kaapelin tai sähkölinjan katkaiseminen kaivun yhteydessä saattaisi aiheuttaa. Ongelmana on kuitenkin ollut, että jos kaapeleita on kaivualueella useampia, jokainen on pitänyt käydä näyttämässä erikseen. Kaivajalle se on merkinnyt näyttäjien odottelua ja varmistelua, että kaikkien johdonomistajien näyttäjät tosiaankin ovat käyneet paikalla.”

Yhdessä edullisemmin

Johtotieto on nyt käynnistänyt yhteisnäyttöpalvelun, jossa kaikkien kohteessa olevien sopimuskumppanien kaapeleiden näytöstä vastaa sopimustoimialueelta yksi ja sama alihankkija, jolle Johtotieto välittää suoraan näyttöpyynnöt.

Nuutinen muistuttaa, että kaikki hyötyvät yhteisnäyttöpalvelusta: johdonomistajat, sijaintitietoa tarvitsevat sekä kaivu-urakoitsijat saavat palvelunsa yhdeltä luukulta, eikä samaan kohteeseen tarvita useita peräkkäisiä näyttäjän käyntejä kustannuksineen ja odotusaikoineen.

”Johdonomistaja saa meiltä kuukausittaisen raportin ja laskun. Helppouden ja tehokkuuden lisäksi johdonomistajan kustannukset jäävät myös pienemmiksi.”

Järjestelyä on pilotoitu Turku–Raisio–Kaarina-alueella, ja sitä ollaan nyt laajentamassa koko maata kattavaksi.

”Kiinnostus alkavaa palvelua kohtaan on ollut suurta johdonomistajilla. Sille oli siis selvä tarve. Sillä vastataan myös osaltaan liikenne- ja viestintäministeriön vaatimuksiin sähkö- ja tietoverkkojen toimintavarmuuden parantamisesta. Näyttöpalvelun kysyntä on lisääntymässä jyrkästi erityisesti valtateiden varsilla, missä sähköyhtiöt parhaillaan kaapeloivat voimalinjojaan säävarmemmiksi.”