deltagon_secsigned_fingrid_pauli_laine

Sähköisten allekirjoitusten määrä on lisääntynyt selvästi Fingridillä poikkeusaikana

Asiakirjojen sähköinen allekirjoitus ja Deltagonin tuotteeseensa tekemät räätälöinnit ovat helpottaneet työskentelyä myös koronakriisin keskellä, kertoo Fingridin asiantuntija Pauli Laine.

Koronakriisi on lisännyt sähköisten allekirjoitusten käyttöä kantaverkkoyhtiö Fingridillä: yhtiössä tehtiin huhtikuussa 250 allekirjoitusta secSignedin avulla, kun vielä viime vuoden syyskuussa vastaava lukema oli 80. Turvalliseen verkkoviestintään ja asiakkaiden tietoturvaan on syytä kiinnittää huomiota aina, mutta etenkin kriisiaikana.

”Sähköinen allekirjoitus parantaa tietoturvaa. Paperille allekirjoituksen voi tehdä periaatteessa kuka tahansa, mutta Deltagon secSignedissa on vahva tunnistautumismenetelmä kaikille käyttäjille. Tällainen suojattu prosessi on hyvä esimerkki käytännöstä, jonka soisin yleistyvän muissakin järjestelmissä”, Fingridin Palveluntuotanto ja arkkitehtuuri -yksikön asiantuntija Pauli Laine kertoo.

Fingridin liiketoimintayksikön tarpeet ja yhtiön vastuullisuustavoitteet vaikuttivat siihen, että sähköinen allekirjoitusjärjestelmä otettiin käyttöön. Yhtiö on käyttänyt Erillisverkkoihin kuuluvan Deltagonin secSigned-ratkaisua vuodesta 2018 alkaen.

deltagon_secsigned_fingrid_laine_
”Deltagon tukee tuotteiden käyttäjiä proaktiivisesti. Kaikki ohjelmat päivitetään ajoissa ja asiakkaalta kysytään lupa päivitykseen. Tämä lisää luottamusta”, kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n Palveluntuotanto ja arkkitehtuuri -yksikön asiantuntija Pauli Laine sanoo.

Käyttö tehostuu räätälöinneillä

Fingrid on työstänyt yhdessä Deltagonin kanssa secSigned-ratkaisuun erilaisia räätälöintejä. Aluksi tehtiin pienempiä viilauksia, kuten asiakirjan valmis kierto allekirjoitusjärjestelmään. Asiakirja siirtyy automaattisesti aina seuraavalle käsittelijälle ja prosessin päätteeksi arkistoon jo aiemmin käytetyn hyväksymisprosessin mukaisesti. Asiakirjaan on myös lisätty tieto sen säilyttämisajasta.

”Hankintavaiheessa tutustuimme eri vaihtoehtoihin ja aika pian päädyimme Deltagoniin. Hyvä räätälöintimahdollisuus vaikutti valintaamme paljon. Tarjolla olevista järjestelmistä osa on isojen yhtiöiden pilviratkaisuja. Olemme suurten yhtiöiden kannalta kuitenkin hyvin pieni toimija, ja niiden palveluissa tuskin olisi mahdollista toteuttaa nopeasti tämäntyyppisiä yrityskohtaisia ratkaisuja”, Laine sanoo.

Isommatkin räätälöintitarpeet on saatu toteutettua onnistuneesti yhteistyössä.

”Teemme Fingridillä sähköyhtiöasiakkaillemme paljon sähkön alkuperätakuutodistuksia. Pohdimme yhdessä, kuinka prosessia voisi automatisoida niin, että päätös on selkeästi ihmisen tekemä, ei järjestelmän. Saimme työstettyä yhdessä ratkaisun, jossa yksi ihminen tarkistaa kaikki todistukset ja allekirjoittaa ne sen jälkeen kaikki kerralla secSignedin ja kolmannen osapuolen rajapinnan avulla. Prosessi nopeutui huomattavasti: ilman tätä räätälöintiä tarkastaja joutuisi kirjautumaan allekirjoitusta varten jokaisen todistuksen kohdalla erikseen”, Pauli Laine kertoo.

Palvelu tukee kansainvälistä toimintaa

Fingridillä on noin 380 työntekijää eri puolella Suomea, ja he voivat ottaa secSigned-ratkaisun käyttöönsä tarvitessaan. Palvelun käyttöönotto sujuu useimmilta ohjeiden avulla ilman erillistä opastusta.

Pauli Laine on erityisen tyytyväinen Deltagonin tarjoaman palvelun laatuun.

”Deltagonin kehittäjät ottavat aina toiveemme tosissaan, selvittävät toteuttamismahdollisuudet ja testaavat huolellisesti, ennen kuin he antavat oman ehdotuksensa. Arvostan, että he näkevät vastuunsa ja tuottavat tasaista laatua. Näin voin täysin luottaa, että saan heiltä ratkaisun, joka toimii myös käytännössä.”

Laine arvelee, että sähköinen allekirjoitus yleistyy koronapandemian myötä nopeasti myös kansainvälisessä käytössä. Myös Fingridillä on kansainvälistä toimintaa, jota sähköinen allekirjoitus voisi helpottaa.

”Sähköisen allekirjoituksen laajentaminen esimerkiksi Pohjoismaihin voisi olla meillä seuraava askel. Emme ole vielä tehneet sopimusta ulkomaisten allekirjoittajien kanssa, mutta seuraamme tarvetta. Välityspalvelun kautta valmius tähän laajennukseen on jo olemassa”, Laine kertoo.

Allekirjoituksen historia puumerkistä klikkaukseen

KoVa-hanke auttaa pitämään valot päällä valtakunnassa

Sähköinen allekirjoitus Deltagon secSigned

  • Helppokäyttöinen ja tietoturvallinen allekirjoitusratkaisu erilaisiin dokumentteihin. Allekirjoittaja tunnistautuu esimerkiksi pankkitunnusten tai mobiilivarmenteen avulla.
  • Usea henkilö voi allekirjoittaa saman dokumentin. Nimenkirjoitusoikeuden voi myös tarkistaa ennakkoon.
  • Sähköisen allekirjoituksen avulla tieto on turvassa. Jälkikäteen on mahdollisuus varmistaa, että dokumentti on juuri sama, joka allekirjoitettiin.
  • Deltagon tarjoaa secSigned-allekirjoituksen kokeilun käyttöönottokustannusten hinnalla syyskuun 2020 loppuun saakka. Kokeilujakso sisältää rajoittamattoman määrän sähköisiä allekirjoituksia.

Lue lisää ja hyödynnä kampanjaetu!