alkuun

Taktisen kuplan avulla viranomaisverkko liikkuu hankaliinkin paikkoihin

Suomessa on käynnissä kansainvälisestikin merkittävä PRIORITY-hanke, jossa kehitetään uusia verkkoratkaisuja esimerkiksi turvallisuustoimijoiden kriittiseen viestintään. Hankkeen ensimmäisessä kenttätestissä Oulussa pukeuduttiin videodokumenttia varten aitoihin poliisiasuihin ja rakennettiin 5G-verkkoon taktinen kupla.
4G 5G PRIORITY

PRIORITY-hankkeessa selvitetään erityisesti 4G- ja 5G-verkkojen hyödyntämistä viranomaiskäytössä, jotta turvallisuustoimijoilla olisi aina häiriötöntä kaistaa oman viestiliikenteensä käyttöön. Erillisverkot on mukana PRIORITY-hankkeen ohjausryhmässä ja tuomassa esille julkisen turvallisuuden takaavien toimijoiden käytännön näkökulmia.

”Meille on tärkeää osallistua kriittisen viestinnän kehitystyöhön niin Suomessa kuin kansainvälisestikin”, sanoo Erillisverkkojen kehityspäällikkö Kari Junttila.

Erillisverkot kehittää parhaillaan uuden sukupolven laajakaistaista Virve 2.0 -palvelua yhteistyössä kumppaneidensa Elisan ja Ericssonin kanssa. Virve 2.0 on yksi valtion merkittävimmistä ICT-hankkeista.

”PRIORITY-hankkeessa kehitetään ja testataan teknologiaa, jota voidaan hyödyntää tulevaisuudessa Virve 2.0 -palveluiden saatavuuden varmistamiseen kaikissa tilanteissa. 5G-verkossa on monta hyvää ominaisuutta erityisesti turvallisuustoimijoiden kannalta: siinä yhdistyvät luotettavuus ja lyhyt viive. 5G-verkko leviää kuitenkin hitaasti syrjäseuduille. Jotta 4G-verkon käytettävyyttä voidaan parantaa turvallisuustoimijoiden työssä, siihen tarvitaan erilaisia lisäratkaisuja. Niitä olemme päässeet kehittämään ja testaamaan yhdessä PRIORITY-hankkeen tutkimustiimin ja hankekumppaneiden kanssa.”

Kaksivuotista PRIORITY-hanketta vetää Oulun yliopisto, ja tutkimustyössä ovat mukana myös VTT, Centria-ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu sekä 13 yritystä ja viranomaista.

Centrian kehitysinsinööri Pentti Eteläaho esiintyi PRIORITY-videolla poliisina. Taustalla taktisen kuplan synnyttämisessä käytetty auton lavalle pystytetty tukiasema.
Centrian kehitysinsinööri Pentti Eteläaho esiintyi PRIORITY-videolla poliisina. Taustalla taktisen kuplan synnyttämisessä käytetty auton lavalle pystytetty tukiasema.

Kenttätesti kokosi huippuosaajat yhteen

Hankkeen ensimmäinen kenttätesti järjestettiin Moottoriurheilukeskus OuluZonessa syys–lokakuun vaihteessa. Alueelle rakennettiin taktinen kupla eli paikallinen 5G-verkko, jotta tehokasta tiedonsiirtoa ja ongelmatilanteita voitiin simuloida kuvitteellisella poliisin hälytystehtävällä.

”Testiviikon fokuksena oli selvittää, miten voimme hyödyntää mobiiliverkkoja viranomaisviestintään niissä tilanteissa, joissa verkon peitto ei riitä tai kaista on vaarassa mennä tukkoon. Ratkaisuna on taktinen kupla: esimerkiksi onnettomuuspaikalle siirtyvä pelastusyksikkö voisi viedä mukanaan palasen verkkoa eli oman radioverkon tukiaseman”, kertoo projektipäällikkö, tekniikan tohtori Harri Posti Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen tutkimuskeskuksesta (CWC).

Kenttätestiin osallistui noin 40 eri yhteistyötahojen edustajaa. Monet toivat paikalle omia laitteitaan, jotta testissä voitiin tutkia taktisten kuplien käyttöä esimerkiksi dronen ohjauksessa, viranomaisverkon ryhmäpuhelussa ja videon lähetyksessä.

PRIORITY-hankkeen projektipäällikkö Harri Posti (vas.) ja Erillisverkkojen kehityspäällikkö Kari Junttila ovat tyytyväisiä hankkeen etenemiseen ja uskovat, että siitä on hyötyä myös Virve 2.0:n kehitystyössä.
PRIORITY-hankkeen projektipäällikkö Harri Posti (vas.) ja Erillisverkkojen kehityspäällikkö Kari Junttila ovat tyytyväisiä hankkeen etenemiseen ja uskovat, että siitä on hyötyä myös Virve 2.0:n kehitystyössä.

Testin todenmukaisuus ensiarvoista

Oulun yliopiston Harri Posti ja Erillisverkkojen Kari Junttila ovat tyytyväisiä testiviikon antiin sekä käytännönläheisyyteen.

”Kenttätesteistämme saa käsityksen, mitä taktinen kupla vaatii ja miten se toimii käytännössä. Taktista kuplaa pitää osata myös käyttää ja tietää, mihin se kykenee. Tämä teknologia ei ole ihan yksinkertaista, vaan siihen liittyy monia teknisiä kysymyksiä”, Harri Posti sanoo.

”Liikuteltava tukiasema voisi olla esimerkiksi pelastuslaitoksen johtoautossa. Tällainen ratkaisu vaatii kuitenkin vielä paljon tutkimusta ja testausta. Liikuteltavasta verkosta tulisi saada niin luotettava ja helppokäyttöinen, että sen käyttö onnistuu pelastustehtävissä ilman teknisiä tukihenkilöitäkin”, Kari Junttila sanoo.

”Poliisin hälytystehtävää mukailevan videon tekeminen kenttätestistä osoittautui hyödylliseksi koko tutkimuksen kannalta. Aiomme tehdä videon myös kahdesta tulevasta kenttätestistä. Keskitymme tutkimuksessa seuraavaksi laajakaistatarpeisiin maaseutuyrityksissä”, kertoo PRIORITY-hankkeen projektipäällikkö Harri Posti.
”Poliisin hälytystehtävää mukailevan videon tekeminen kenttätestistä osoittautui hyödylliseksi koko tutkimuksen kannalta. Aiomme tehdä videon myös kahdesta tulevasta kenttätestistä. Keskitymme tutkimuksessa seuraavaksi laajakaistatarpeisiin maaseutuyrityksissä”, kertoo PRIORITY-hankkeen projektipäällikkö Harri Posti.

Videodokumentti kirkastaa fokusta

Testiviikosta tehdään myös videodokumentti, joka julkaistaan myöhemmin Oulun yliopiston kanavissa.

”Videolla esiintyvät tutkimusyhteistyössä mukana olevat ihmiset. Osa esitti poliiseja, osa etsinnän kohteina olevia mellakoitsijoita. Poliisilta saatiin lupa aitojen poliisiasujen ja -autojen käyttöön”, Harri Posti kertoo.

”Näin pystyimme aidosti testaamaan esimerkiksi hätäpuhelun kulkua viranomaiselta toiselle sekä ryhmäpuhelua ja dronen käyttöä taktisessa kuplassa”, Kari Junttila kuvailee.

Kenttätestistä kuvatun videodokumentin käsikirjoittaminen yhteistyönä viranomaisten kanssa ja koko kuvausprosessi testiviikon ajalta osoittautuivat niin hyväksi ideaksi, että sellainen tehdään myös hankkeen kahdesta muusta kenttätestistä.

”Videoiden ja niitä varten tehtävän käsikirjoituksen avulla pystymme kirkastamaan työn fokusta ja kertomaan, mitä hankkeessa tutkitaan”, tutkimushanketta vetävä Harri Posti sanoo.

PRIORITY-hanke 2019–2021

  • Hankkeessa tutkitaan kansainvälisessä yhteistyössä uusia ratkaisuja turvallisuusviranomaisten ja etäratkaisuja hyödyntävien yritysten kriittiseen viestintään, turvallisuuteen ja etäyhteyksiin.
  • Tavoitteena on parantaa suomalaisten kriittisten viestintäratkaisujen muodostaman ekosysteemin kilpailukykyä. Nykyisiä puhe- ja viestipalveluja täydennetään laajakaistan dataominaisuuksilla hyödyntämällä 4G- ja 5G-verkkoja.
  • Kuuluu Business Finlandin Digital Trust -ohjelmaan, josta tulee noin puolet rahoituksesta. Kokonaisbudjetti 7,3 miljoonaa euroa, josta akateemisen tutkimuksen osuus noin 2,7 miljoonaa.
  • Lue lisää: oulu.fi/yliopisto/uutiset/priority

Lue myös:

5G MUUTTAA TURVALLISUUSTOIMIJOIDEN VIESTINTÄÄ

LUOTETTAVUUS JA LYHYT VIIVE VAIKEA YHDISTELMÄ

SATELLIITIT TULOSSA 5G-VERKON TUEKSI

5G-VERKON KEHITYKSEN KOLME VAIHETTA – KUNNES TULEE 6G