Erve Uutiset on Suomen Erillisverkot -konsernin julkaisema verkkomedia. // Erillisverkot Twitterissä

Tilannekuva // 24.1.2018

Deltagon osaksi Erillisverkkoja

Deltagonin palvelujen tarjonta jatkuu osana Erillisverkot-konsernia. "Asiakkaiden toimintaympäristöt vaativat nopeaa kykyä reagoida erilaisiin turvallisuustilanteisiin. Deltagonin ratkaisuilla ja osaamisella vahvistamme tätä kyvykkyyttä", toteaa Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäki.

"Erillisverkot vahvistaa Deltagon-kaupalla tietoturvaosaamistaan", Timo Lehtimäki toteaa.

Suomen Erillisverkot Oy hankki joulukuussa 2017 toteutetulla yrityskaupalla omistukseensa Nordic Cyber Security Oy:n koko osakekannan. Yhtiö käytti määräysvaltaa sähköposti- ja turvaratkaisuja tarjoavassa suomalaisessa Deltagon Group Oy:ssä. Joulukuussa 2017 ja tammikuussa 2018 toteutetuilla ostoilla koko Deltagonin omistajuus siirtyi kokonaisuudessaan Suomen Erillisverkot Oy:lle. Tehdyillä omistusjärjestelyillä ei ole vaikutusta voimassaoleviin asiakkuuksiin, kumppanuuksiin eikä tarjottaviin ratkaisuihin.

Erillisverkot vahvistaa yrityskaupalla tietoturvaosaamistaan. Deltagonin asiakaskuntaan kuuluu lukuisa määrä yhteiskunnan turvallisuuteen ja toimivuuteen liittyviä toimijoita.

Jari Holmborg

Jari Holmborg

Deltagonin palveluvalikoima istuu Erillisverkkojen erityistehtävärooliin ja täydentää hyvin yhtiön turvallisia tilannekuva- ja tietoliikennepalveluja. Erillisverkkojen tehtävänä on turvata kriittisten tilanteiden johtamista ja tietoyhteiskunnan palveluja kaikissa olosuhteissa.

Deltagon on yhtenä johtavana suomalaisena kyberturvallisuusyrityksenä jo vuosia toimittanut ratkaisuja turvalliseen sähköiseen viestintään ja asiointiin.

"Deltagonin toiminta osana Erillisverkkoja tuo varmuutta, jatkuvuutta ja lisämahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen, mikä auttaa meitä jatkossakin toimimaan asiakkaidemme luottokumppanina tietoturvaratkaisuissa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin", sanoo Deltagonin toimitusjohtaja Jari Holmborg.

Deltagon jatkaa Deltagon-brändillä osana Erillisverkot-konsernia.

Deltagonin sähköpostin salausratkaisulle Viestintäviraston hyväksyntä

 Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus on 25. tammikuuta 2018 uusinut hyväksynnän, joka on annettu Deltagon Sec@GW -sähköpostin salausratkaisulle viranomaisviestintään.

 ”Deltagonilla on laaja asiakaskunta valtionhallinnossa, jolla on tarve viestiä sähköpostilla myös salassa pidettäviä tietoja. Meille on erittäin tärkeää, että ratkaisumme vastaavat asiakkaidemme tarpeisiin ja myös heille asetettujen vaatimusten mukaisesti”, Jari Holmborg toteaa.

Lue lisää Suomen Erillisverkkojen sivuilta.

Juttua on päivitetty 30.1.2018 sähköpostin salausratkaisun hyväksynnän osalta.

 

Kiinnostuitko palvelusta?
asiakaspalvelu@erillisverkot.fi
Asiakaspalvelu // 0800 182 555