alkuun

Verkkotietopiste kokoaa kaapelien sijaintitiedot

Samaan paikkaan koottu tieto maanalaisista kaapeleista vähentää vahinkoja ja säästää kustannuksia. Yhteistä tahtoa tarvitaan vielä lisää, jotta tieto saavuttaa kaikki tarvitsijat.
Johtotieto kaapelit kaivaminen

Vuoden 2017 alussa käynnistynyt Viestintäviraston verkkotietopiste kokoaa kaikki suunnitteilla olevat maanalaiset verkkohankkeet yhteen portaaliin. Hankkeella tavoitellaan jo rakennetun maanalaisen infran tietojen kokoamiseksi keskitettyyn palveluun.

”Verkkotietopiste-projektissa verkkoja rakentavat toimijat rekisteröityvät parhaillaan portaaliin. Huhtikuun alusta ne alkavat tuoda sinne hankkeitaan, joko automaattisesti sähköisten rajapintojen yli tai käsipelillä”, kertoo Erillisverkkojen tilannekuvapalveluihin kuuluvan Johtotiedon toimitusjohtaja Petri Nuutinen.

Keskitetystä verkkotietopisteestä suunnittelija näkee, onko hänen suunnittelemansa verkkohankkeen lähellä käynnistymässä muita vastaavia hankkeita.

Johtotiedon toimitusjohtaja Petri Nuutinen.
Petri Nuutinen

”On kaikkien etu, jos esimerkiksi vesiosuuskunnan rakentaessa vesijohtoa ja viemäröintiä pientaloalueelle, valokaapeliyhteyksiä rakentava yritys voisi tuoda kaapelinsa tai ainakin niiden suojaputket samoihin kaivantoihin”, Nuutinen sanoo.

”Kun hankkeet ilmoitetaan portaaliin riittävän ajoissa, siitä saadaan suurin hyöty.”

Tieto vähentää päällekkäistä työtä

Portaalin perustamisen taustalla on EU-direktiivi ja siihen pohjautuva laki. Laki velvoittaa tietyin poikkeuksin verkkojen rakentajat vesi- ja viemärilaitoksista kaukolämpölaitoksiin ja teleoperaattoreihin tekemään yhteistyötä niin, että eri toimijat pystyvät osallistumaan toistensa hankkeisiin aina, kun se on kohtuullisesti mahdollista.

”Ajan ja kustannusten säästämisen ohella yhteisrakentamisella vähennetään vika- ja häiriötilanteita. Se myös vähentää tilanteita, joissa sama kadunpätkä avattaisiin lyhyin väliajoin uuden kaapelin laskemiseksi.”

Viestintävirasto vastaa viranomaisena palvelusta, jonka Sito-konserni on rakentanut. Operoinnista ja käyttäjärajapinnasta helpdeskeineen vastaa Johtotieto.

Yhteisrakentaminen vähentää tilanteita, joissa sama kadunpätkä avattaisiin lyhyin väliajoin uuden kaapelin laskemiseksi.

Johtotiedolla on monen vuoden kokemus oman ympärivuorokautisesti toimivan johtotieto.fi-portaalin pyörittämisestä. Sen välityksellä jaetaan asiakkaille jo rakennettuun verkkoinfraan liittyvää sijaintitietoa. Kaapeleiden ja putkien sijaintitieto on kuitenkin edelleen hajallaan eri toimijoilla, sillä osa verkonomistajista ei ole tuonut tietojaan Johtotiedon palveluun vaan toimittavat tiedon itse.

Nuutisen mielestä tämä tieto pitäisi ehdottomasti saada koottua uuden verkkotietopisteen tavoin yhden palvelun alle – mielellään valtion omistamaan yhtiöön

”Toimijoilla on velvollisuus kertoa kysyttäessä, missä johdot kulkevat. Yksittäisen paikkakunnan kohdalla, jossa kaikki tietävät – tai luulevat tietävänsä – verkkojen sijainnin, se voi toimia, mutta valtakunnallisesta näkökulmasta tilanne on kestämätön. Lisäksi on muistettava, että kunnollinen tietoturva on järkevää rakentaa vain keskitettyyn palveluun yhtenäisiä toimintamalleja käyttäen.”

Vahingot kaivaessa käyvät kalliiksi

Erillisverkkojen Tilannekuvapalvelujen liiketoimintajohtaja Sami Kilkkilä korostaa turvallisuusvajetta, joka syntyy siitä, että tiedot olemassa olevasta maanalaisesta infrasta ovat hajallaan.

”Mitä kattavampaa ja parempaa tietoa on keskitetyissä käsissä, sitä paremmin maanalaiset verkot pystytään turvaamaan maanrakennustöissä ja onnettomuustilanteissa.”

Johtotieto ostettiin aikoinaan osaksi Erillisverkot-konsernia nimenomaan turvaamaan maanalaisia kaapeleita. Valtionhallinnossa oli muutenkin havahduttu kriittisen verkkoinfran hallinnan ja suojaamisen problematiikkaan.

Erillisverkkojen Tilannekuvapalvelujen liiketoimintajohtaja Sami Kilkkilä.
Sami Kilkkilä

”On ehkä päässyt matkan varrella unohtumaan, että se on edelleen yksi perustehtävistämme. Eivätkä riskit ole kadonneet mihinkään, ne ovat päinvastoin kasvamaan päin maanrakentamisen koko ajan lisääntyessä”, Kilkkilä huomauttaa.

Tietämättömyys tulee helposti kalliiksi.

”Vaikka tärkeimmät tietoliikenteen runkokaapelit on varmistettu, olemme nähneet valitettavan paljon tilanteita, joissa varmennus ei jostain syystä toiminutkaan. Tietoliikenneyhteyksien katkeamisen myötä loppuu maksuliikenne, jonka seurauksena pankkiautomaatit, ruokakaupat ja tankkauspisteet sulkeutuvat ja kuljetukset pysähtyvät.”

www.verkkotietopiste.fi