Virven kattavuus laajenee Pohjoismaihin

Pohjoismaiset viranomaisverkot Virve, Rakel ja Nødnett on liitetty teknisesti yhteen. Verkkovierailu eli roaming otetaan täysimääräisesti käyttöön tämän vuoden aikana.

Suomen Virve-verkon ja Ruotsin Rakel-verkon yhteistoiminta tuli teknisesti mahdolliseksi 7. helmikuuta. Jo aiemmin oli yhdistetty Suomen ja Norjan sekä Ruotsin ja Norjan viranomaisverkot.

”Suomen ja Norjan viranomaisverkkojen verkkovierailu oli teknisesti valmis marraskuussa 2018, mutta kaikki toiminnallisuudet eivät olleet vielä tuolloin valmiit”, Norjan terveysministeriön vanhempi neuvonantaja Willy Skogstad sanoo.

Valmista kevään aikana

”Verkkovierailujen toiminnot ja kattavuus testataan ja todennetaan Pohjois-Lapin alueella huhtikuussa. Verkkovierailut ovat operatiivisessa käytössä mahdollisesti ennen kesää”, Skogstad sanoo.

Willy Skogstad

Tällä hetkellä Norjan ja Suomen viranomaiset kommunikoivat Lapin tunturialueilla hätätilanteissa lanka- ja matkapuhelimilla. Ryhmäviestintä ei ole mahdollista. Esimerkiksi poliisin, rajavartioston ja ambulanssihenkilöstön yhteispeli rajan yli ei ole saumatonta, koska tieto ei kulje parhaalla mahdollisella tavalla.

”Jos suuronnettomuus tapahtuu rajan läheisyydessä ja Norjan viranomaisilta pyydetään apua, on ollut vaikeaa jakaa tietoja, koska emme ole kyenneet kommunikoimaan yhteisissä keskusteluryhmissä. On erittäin hyvä asia, että tähän tulee pian korjaus”, Skogstad jatkaa.

Parannus on tarpeen, koska rajat ylittäviä operaatioita on kuukausittain.

Pohjoismaat eturintamassa

Tetra-verkkojen yhteistoiminnan kehittäminen ei ole uusi asia. Jo Schengen-sopimus edellyttää, että viranomaisten pitää voida viestiä samassa verkossa muun muassa rikollisten takaa-ajotilanteissa.

Hollannin, Saksan ja Belgian välillä oli jo 2000-luvun alkupuolella EU:n rahoittama ISI Tech -hanke (Inter-System-Interface), jolla pyrittiin edistämään maiden sisäisten verkkojen yhteistoimintaa.

Norja ja Ruotsi pääsivät asiassa aikeita pidemmälle, ja maiden verkot saatiin yhteistoimintaan pari vuotta sitten.

”Norjan ja Ruotsin yhteistyö, jossa kahden eri valmistajan verkot yhdistettiin, antoi hyvän pohjan. Olemme hyödyntäneet sitä, kun Suomen Virve-verkkoa on nyt yhdistetty Norjan ja Ruotsin viranomaisverkkoon”, sisäministeriön pelastusneuvos Janne Koivukoski sanoo.

Verkkojen välisen yhteistyön mahdollistavat sopimukset ja tekniikka tulivat kuntoon vuoden 2018 aikana.

”Käyttäjien koulutus, päätelaitteiden parametrointi ja järjestelmien yksityiskohtien hiominen ottavat oman aikansa. Suomen ja Ruotsin verkot ovat samalta valmistajalta, mutta Norjassa on eri valmistajan verkko. Sen yhteensovittaminen Virven kanssa vie vähän enemmän aikaa”, Koivukoski sanoo.

Kaikki Virven ominaisuudet käyttöön

Ruotsin ja Suomen verkot ovat jo operatiivisesti yhteistoiminnassa, ja kaikkien kolmen maan verkot sovitetaan yhteen tämän vuoden aikana.

Hälytykset kulkevat jatkossakin kunkin maan oman hätäkeskusjärjestelmän kautta, mutta operaatioiden aikana eri maiden pelastusyksiköt voivat uudistusten jälkeen kommunikoida nykyistä tehokkaammin. Jos pelastusyksiköiden päätelaitteet on parametroitu niin, että niistä on pääsy useamman maan verkkoon, voi pelastushenkilöstö kommunikoida sujuvasti toisen maan viranomaisten kanssa.

Torniojokilaaksossa Ruotsin ja Suomen viranomaisilla on ollut tähän saakka käytössä yhteiset puheryhmät. Puheryhmien yhteiskäyttö on toiminut vain noin kymmenen kilometrin etäisyydellä rajasta eli Rakel- ja Virve-verkkojen kantaman sisällä.

Yhteistoimintaa on haitannut jonkin verran se, että viranomaisverkon ulkopuolella ei ole voitu viestiä matkapuhelinverkossa, koska Ruotsin lainsäädäntö kieltää ambulanssihenkilöstöä välittämästä henkilötietoja matkapuhelinverkossa.

Suomen viranomaiset ovat pitkään halunneet saada Virve-verkon, Ruotsin Rakelin ja Norjan Nødnettin yhteistoimintaan. Verkkojen yhdistämistä on hidastanut se, että Ruotsi ja Norja halusivat ensin verkkovierailun toimimaan heidän verkkojensa välillä.

Kattavuus ja tietoturva paranevat

Uudistus parantaa viestintäverkon kattavuutta ja salausta.

”Tähän saakka käytetyt kaupalliset viestintäverkot eivät ole peitoltaan yhtä hyviä kuin viranomaisverkot. Toinen ongelma on ollut salaus, joka on kaupallisissa verkoissa heikompi kuin viranomaisverkossa”, Koivukoski sanoo.

Kun kolmen Pohjoismaan viranomaisverkot yhdistetään, syntyy Koivukosken mukaan maantieteellisesti maailman suurin useamman maan kattava yhtenäinen Tetra-verkon toiminta-alue.

Suomalaisten pelastajien viime kesänä Ruotsin metsäpaloissa antama apu oli hyvä esimerkki viranomaisten tiiviistä pohjoismaisesta yhteistyöstä.

”Viime kesä näytti, että kriittisten viestiyhteyksien tarve on ilmeinen, kun apua annetaan Pohjoismaiden välillä”, Koivukoski sanoo.